Einari tuli Ampnerille aluksi kesätöihin. Sen jälkeen hän teki opintojensa diplomityön Ampnerille ja vakinaistui yritykseen sen jälkeen. Einari on valmistunut sähkötekniikan diplomi-insinööriksi vuonna 2018. Einarin työnkuvaan kuuluu Power Engineering -tiimin projektien vetämistä, sähkösuunnittelua, laskenta- ja simulointitöitä sekä asiakaskonsultointia ja dokumentointia. Myös myynnillinen puoli on hänen työssään mukana, kun asiakkaiden projekteja toteutetaan.

Ampnerilla on vapaus suunnitella itse työtään, mahdollisuus kehittää liiketoimintaa ja tekemisen tehokkuutta.

Einarin mielestä Ampnerilla on parasta on se, että jokaisen vaikuttamismahdollisuudet ovat hyvät. Vapaus suunnitella itse työtään, mahdollisuus kehittää liiketoimintaa ja tekemisen tehokkuutta sekä oman osuuden näkeminen kokonaisuudessa ovat tärkeitä työssä viihtymisen elementtejä. Einari kertoo, että hänelle on tärkeää myös työssä kehittyminen ja osaamisen jatkuva syventäminen, jotka ovatkin Ampnerilla hyvin toteutuneet vuosien varrella ja hän on saanut ottaa koko ajan lisää vastuuta osaamisen kasvaessa. Einari huolehtii työn ja vapaa-ajan tasapainosta viettämällä aikaa perheen ja ystävien kanssa sekä käymällä säännöllisesti punttisalilla. Hän myös soittelee kitaraa omaksi ilokseen.

Yleiskatsaus
Ampner

Tämä verkkosivusto käyttää evästeitä, jotta voisimme tarjota kävijöille mahdollisimman hyvän käyttökokemuksen. Verkkoselaimeen tallentuvat evästeet tunnistavat palaavat kävijät ja heidän kielensä. Lisäksi evästeet antavat meille tärkeää tietoa mm. siitä, mitkä sivut kiinnostavat kävijöitä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömien evästeiden tulisi aina olla käytössä, jotta voimme tallentaa toiveesi kielestä ja evästeiden asetuksista.

Kolmansien osapuolien evästeet

Tämä sivusto käyttää Google Analyticsia kerätäkseen tietoa sivuston käytöstä, kuten kävijöiden määrästä ja suosituimmista sivuista. Pitämällä tämän evästeen käytössä autat meitä parantamaan sivustoa.